Yhteenvetona, englannista on tullut johtava kansainvälinen kieli kolmesta hyvin erilaisesta tekijästä johtuen. Ensiksi kieli on hankkinut vahvan aseman monissa maailman osissa, koska Britannia rakensi imperiuminsa 1600-1900 luvuilla. Toiseksi USA:sta tuli johtava valtio tekniikan, talouden ja politiikan alueella 1900-luvun alkupuolella ja sillä on yhä tämä asema. Kolmanneksi teollisuus, viestintä ja kansainväliset suhteet kehittyivät 1900-luvulla siten, että yhteinen kieli kielialueiden välisille yhteyksille oli paljon halutumpi ja tarpeellisempi kuin ennen. Englantihan oli jo olemassa tyydyttämään tätä tarvetta muiden eurooppalaisten kielten eri syistä joutuessa syrjäytetyiksi. (Lähde: Tore Janssonin "Kielet ja historia")
...
...
Tämä on hyvä tutkimusaihe. Tietääksemme näitä kahta kysymystä ei ole koskaan asetettu vertailevaan tutkimukseen. Väittelyissä täytyy vastapuoli jotenkin vakuuttaa, ja vakuuttaminen, kuten kaikki kaunopuheisuuden osa-alueet edellyttävät tässä tilanteessa vaadittavan kielen/kieliaineksen täyttä hallintaa. Poliitikko, jonka on pakko käyttää kieltä, jota hän ei voi käyttää riittävän korkeatasoisesti, toimii omia (ja äänestäjiensä) etuja vastaan. Sama pätee tavallisiin kansalaisiin.
Ole hyvä ja katso vastausta erillisellä sivulla.